ETUSIVU » Blog » Kyläfestivaalit hurmaavat Helsingissä toukokuun lopussa

Kyläfestivaalit hurmaavat Helsingissä toukokuun lopussa

Helsingin vilkas kesätapahtumakausi polkaistaan käyntiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna, kun kaupungin täyttävät hurmaavat ja tunnelmalliset kyläfestivaalit. Helsingin keskustassa tapahtuva Maailma kylässä -festivaali tuo näytteille taidetta, kulttuuria, ruokaa ja asiatietoa maailman eri kolkista. Kumpulassa juhlitaan puolestaan rennossa tunnelmassa idyllisen omakotialueen keskellä.

Maailma tulee kylään monissa eri muodoissa

Maailma kylässä -festivaali täyttää vuosittain Helsingin keskustan väreillä, musiikilla, tanssilla, teatterilla, ruoalla ja iloisella tunnelmalla. Festivaalin puitteissa järjestetään myös keskustelutilaisuuksia ja runoesityksiä. Teemana kulttuurifestivaalilla ovat ajankohtaiset ja globaalit aiheet, monikulttuurisuus, järjestötoiminta ja eettinen kuluttaminen. Toukokuun lopussa järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma kerää joka vuosi noin 80 000 kävijää Rautatientorille ja Kaisaniemen puistoon. Näytteilleasettajia on noin 400 ja herkulliset tuoksut leijailevat noin 40 etnisestä keittiöstä.

Maailma tulee kylään monissa eri muodoissa

Ensimmäinen Maailma kylässä -festivaali järjestettiin vuonna 1995 ja ensimmäiset kymmenen vuotta festivaali nähtiin vain joka toinen vuosi. Vuodesta 2005 alkaen kyseessä on ollut kuitenkin vuosittainen tapahtuma. Tapahtuman päävastuun kantaa kehitysyhteistyöjärjestö Kepa ry., joka toimii samalla pienempien suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestönä. Sisäänpääsymaksua festivaalilla ei ole koskaan peritty ja järjestelyt hoidetaan pääasiassa talkoovoimin.

Kertaluontoiseksi suunnitellulla tapahtumalla hurja suosio jo ensimmäisenä vuonna

Jo ensimmäinen Maailma kylässä -festivaali keräsi paikalle yli 150 kansalaisjärjestöä ja yli sata esiintyjää. Myös yleisö löysi paikalle hyvin ja viikonlopun aikana alueella nähtiin kymmeniä tuhansia vierailijoita. Tarkoituksena oli alun perin järjestää vain kertaluontoinen tapahtuma Kepa ry:n kymmenvuotisen taipaleen juhlinnan yhteydessä. Esiintyjäkaarti oli vakuuttava. Kotimaisista esiintyjistä nähtiin mm. Rasmus, Ultra Bra, Ismo Alanko, M.A. Numminen ja Pelle Miljoona Rockers-bändinsä kanssa. Ulkomailta paikalle saapuivat legendaarinen jamaikalainen reggae-artisti Black Uhuru, amerikkalainen funkia, poppia ja hiphopia yhdistelevä Defunkt ja kurdistanilainen Kardo.

Kertaluontoiseksi suunnitellulla tapahtumalla hurja suosio jo ensimmäisenä vuonna

Alusta asti festivaalilla on korostettu ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Alkuvuosina pääpaino oli kuitenkin erilaisissa esiintyjissä ja monipuolisessa ruokatarjonnassa. Asiasisältöä alettiin kasvattaa merkittävästi vuodesta 2005 lähtien. Samalla teemoihin lisättiin entistä vahvemmin ympäristö ja erilaiset ympäristöjärjestöt liittyivät mukaan. Kymmenvuotisfestivaalilla Rautatientorilla nähtiin jättimäinen Amazonas-näyttely omassa teltassaan. Esiintyjät ovat vuodesta toiseen edustaneet Suomen kärkinimiä ja kiinnostavia löytöjä maailmalta. Vuoden 2005 festivaalilla esiintyivät mm. kansanmusiikkiyhtye Värttinä, Jonna Tervomaa, Paula Vesala, Olavi Uusivirta ja Emma Salokoski.

Kaikille jotakin onnistuneena kokonaisuutena

Vuosien varrella tapahtumaa on kehitetty jatkuvasti monipuolisemmaksi ja nykyään esimerkiksi lapsille on oma festivaalialueensa. Myynnissä on kehitysmaiden käsitöitä, paikalla haastateltavana eri maiden kirjailijoita ja tutkijoita ja paneelikeskusteluissa käsitellään päivän polttavia aiheita. Bändien keikat kiinnostavat selvästi myös esimerkiksi nuoria, jotka eivät samalla tavoin asiaohjelmasta innostu. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta Maailma kylässä -festivaali on säilynyt turvallisena koko perheen tapahtumana, jossa voi poiketa ohikulkumatkalla tai viettää koko päivän.

Kumpulassa ja Käpylässä nautitaan rennosta kesätunnelmasta

Samana viikonloppuna Maailma kylässä -festivaalin kanssa järjestetään myös hieman pienempi, mutta sitäkin tunnelmallisempi Kumpulan oma kyläjuhla. Juhlan tapahtumapaikkana toimii vuorovuosin Käpylän tai Kumpulan puutaloalue. Teiden varsilla on kirpputoripöytiä ja esiintymislavoja ja alueen asukkaat perustavat pihoille ja puutarhoihin pop up -kahviloita tai omia tapahtumiaan.


Kumpulassa ja Käpylässä nautitaan rennosta kesätunnelmasta

Kumpulan kyläjuhlat on Helsingin vanhin kaupunginosafestivaali ja monelle ehdoton jokavuotinen perinne. Tämä on se viikonloppu, kun kaupunginosan teineilläkään ei ole kiire alueelta pois, vaan iltaa vietetään musiikkia kuunnellen ja herkutellen. Festivaali levittäytyy Kumpulan pääkadun Limingantien molemmin puolin ja tapahtumaa riittää aamusta iltamyöhään. Luvassa on musiikin lisäksi runonlausuntaa, kirjailijahaastatteluja, sirkustemppuja, hyvää ruokaa ja kirpputorilöytöjä. Lapsille alueelta löytyy leikkipuiston lisäksi mm. kasvomaalausta, ongintaa, yhteisleikkejä ja omia konsertteja. Paikalla päivystää myös lasten oma kirjastoauto.

Comments are closed.